tiistai 6. maaliskuuta 2012

Kevät!

Hiihtoloma kuulumisia kuvien kera. :)

Shit! I'm Alive!
Kevät on todellakin tullut,
kun "rakkauskukka" päätti liittyä seuraamme muutaman kuukauden unien jälkeen. 


Jokaisen hienohelma Lassien sisällä piilee todelline karhukoira!
Ihanan aurinkoiset säät ovat mahdollistaneet jokapäiväiset lenkkeilyt koirien kanssa. <3


Lähdin moikkaamaan niin isoja kuin pieniäkin kavereita.
Kuvassa Maikkoon rottavauvat, jotka kasvavat Salliksen luona.


 Ja sitten tämä meidän kotopuolessa kasvava pikkupoika <3
Pikkuinen kävi läpi ankaran naksutaudin, mutta on jo nyt tervehtynyt.



perjantai 2. maaliskuuta 2012

Vuoden Voittajat

Epjy: n kuten myös meidän gerbolan näyttelyvuosi potkaistiin käyntiin Jurvassa la 11.2.
Itse en ollut ilmoittanut ketään, mutta seurasin koko ajan suurella mielenkiinnolla kasvattieni suorituksia. :) Paikalla oli yhteensä 12 gerbiiliä, joista kasvattejani oli 7kpl. Ihan hyviä kommentteja tuli tuomarilta ja hyvin pitkälti samoissa ajatuksissa olin minäkin eläimet nähtyäni. Hyvin hoidettuja eläimiä, joilla oli kiiltävät turkit, kirkkaat silmät ja joita oli ilo käsitellä. 

Itsellä pisti silmään, että monella oli kynsien kanssa leikkaamisen varaa reilusti. Kynsiä ei kannata lähteä itse leikkaamaan, jos vähänkään epäröi tai ei saa eläintä aloilleen kunnon otteeseen. Vahinkojen välttämiseksi meikäläiselle voi rimpauttaa ja pyytää lyhentämään kynsiä. Ymmärrän täysin, jos jotakuta hirvittää leikata mustia kynsiä tai kynsiä ylipäätänsä, jotka ovat niin hirvittävän pienet ja ohuet, että varvaskin saattaa olla vaarassa leikatessa.

~ Vuoden Voittajat 2011 ~

Päivän parhaan suorituksen kasvateistani vetäisi lilac uros Game of chance eli Onni. Onni istui hyvin kiltisti koko Bis arvostelun ajan sylissäni ja oli jatkuvasti kiinnostunut ympäristöstään, vaikka päivä oli varmasti ollut "pienelle" pitkä. Taisi kasvitäti saada pojalta pusunkin poskelle <3 Herrasmies sijoittui Bis kehässä kolmanneksi! Whohoo! Onnea Piia ja pojat!

Päivän päätteeksi jaettiin Vuoden 2011 Voittajat. Virallisissa gerbiileissä kisasi pelkästään mustia gerbsuja ja taso oli mielestäni sillai kova, ettei ennalta uskaltanut veikata yhtään mitään. Joko se tulisi meille tai se menisi kaverini gerbolaan. Kummankaan voitto ei sinänsä olisi harmittanut suuntaan jos toiseenkaan, sillä molemmat kärkisijojen eläimet ovat mahtavia ja mallikkaita niin lajinsa kuin värinsäkin edustajia.
Havu kuitenkin kiri itsensä voittoon vain 5 pisteellä! Huh! Poika sai nätin pokaalin ja nimensä eteen Epjy VV-11 -tittelin. :D Lemmikki gerbiileissä kisasi taas vuorostaan pelkkiä lilaceja ja kaikki omia kasvattejani. Pakko hehkuttaa, että F -poikueen kaikki neidit ovat olleet ahkeria näyttelyissäkävijöitä! Voiton nappasi (taas 5:llä pisteellä!) suloistakin suloisempi Fame monster, joka asustaa emon kanssa siskoni luona. Onnittelut! Uskomatonta Epjy VPET-11! :)