Rabbit Royale

No johan oli urakka pussittaa 15kg kanin ruokasäkki! En edes muista montako viiden desin minigrip- ja pakastepussia meni yhteensä, mutta voin kertoa, että PALJON! Pakastimessa on enemmän kanin kuin ihmisten ruokaa. Hmm... :D Tuossa hommassa sai kyllä kyykätä lattialla olevan säkin ja pöydällä olevien pussien väliä siihen malliin, että aivan hiki nousi pintaan. Voin kertoa, että miestä hieman huvitti tämä mun omanlainen urheilumuotoni. ;) Välillä sai kaivaa kaapista itsellekin jotain hiukoopalaa, kun kanin ruoka alkoi ottaa musta salakavalasti voittoa. Lisäksi tuo Rabbit Royalen tuoksu! O_O Mä en voi tänä päivänäkään ymmärtää, että miten se voi tuoksua niin hyvältä... Okei, no oonhan mä kaikki tuoteselostukset lukenut läpi ja ehkäpä tuon säkin kattava sisältö kertoo osakseen miksi se on niin maistuvaa ja hyvän tuoksuista ruokaa. En vaihtaisi mihinkään. Kani voi hyvin ja kuppi syödään aina valikoimatta tyhjäksi. 

RR:n saaminen on vain viime aikoina osoittautunut hieman haastavaksi. Agrimarket on nähtävästi ainakin osittain myyty Tanskaan, mikä taas aiheuttaa sen, että tuotetta on paikka paikoin pyritty korvaamaan Hercules -nimisellä siemensekoituksella. Ihan täyttä kuraa meikäläisen silmissä. Ja niin taisi olla kaninkin silmissä... Äitini oli hätäpäissään ostanut pussillisen tuota, koska RR:ea ei meinnnut tähän hätään löytyä mistään ja pakkohan kanin on jotain murua rinnan alle saatava. Furmis oli ollut erittäin närkästynyt. Äiti kuvaili sitä hyvin vihaiseksi. Oli kuulemma ihan oikeasti hurjan näköistä, kun suhteellisen pieni kani tarttuu hampailla posliinikuppiin ja nakkaa sen sisältöineen päivineen pitkin mattoa ja murahtaa vielä kuuluvasti kaupan päälle. Myös puruja oli heitelty mielenosoitukseksi lattialle. Täysin päinvastaista ja jopa omituista käytöstä meidän äärimmäisen kiltille ja nöyrälle kanipojalle. Totesin äitille, että tuskinpa säkään olisit kovin iloinen, jos saisit perinteisen salaattiannoksen sijasta lautasellisen jotain ihme puunpaloja, maissikokkareita ja "tuhkaa".

RR:n löytäminen tosiaan oli haastavaa. Soitin kuuteen eri paikkaan, joista tiedän, että sitä on aikaisemmin tai ainakin oletettavasti ollut joskus saatavilla. Yhden paikan asiakaspalvelu oli kyllä ihan täyttä kuraa. Vanha äijä suurin piirtein huusi närkästyneenä puhelimeen, että: "Mitä?! Jotain pupunruokaa?! No ei todellakaan täällä meillä mitään sellaisia ole!" Kiitos ja anteeksi, että häiritsin. Onneksi sitten miehen työmatkan varrelta löytyi yksi paikka, jossa oli jäljellä tämä yksi iso säkki. Aluksi oli tarkoitus ostaa vain se pienempi kolmen kilon pussukka, mutta tässä ahdingossa päätin sitten yhtään sen enempää ajattelematta ottaa sen ison säkin, mikäli tuotetta on näin vaikea saada tällä hetkellä. Yksi vaihtoehto olisi tietenkin ollut netistä tilaaminen, mutta jotenkin ei vaan napannut mielikuva siitä, miten epätoivoisesti pyöräilen postista kotiin jopparillani 15kg rehusäkki... No way! Sitä paitsi mielestäni paikallisia liikkeitä ja yrittäjiä tulee kannattaa, mikäli siihen vain löytyy mahdollisuus. :)

Chudley's Rabbit Royale täysrehu sisältää:  

Ruoho, kaura, vehnä, ohra, alfalfa, kuorittu soijapapu, glukoosi, herne, porkkana, melassoimaton sokerijuurikas (6% vihannes), olki, kehäkukka, dikalsiumfosfaatti, minttu, rapsiöljy, nokkonen (2% yrtit), mannaani oligosakkaridi (0,1%), mustaviinimarja, viherkaali, pinaatti, punajuuri, rosmariini, ruusunmarja ja granaattiomena. 

Proteiini: 12,0 % // Rasva: 2,50 % // Kuitu: 14,0 % // Tuhka: 6,0 %

Sisältää vitamiinit: A, D & E sekä kuparia, natriumia, rautaa, mangaania ja sinkki oxidia.

Ps: Nyt lähti muuten viimein ja vihdoin kokeiluun olkipelletti (-> kanin vessalaatikkoon). Odotan innolla, että millaisia tuloksia tästä tuotteesta jää käteen, sillä se on hyvin kehuttua.     

N -poikue

Tiedättekö, kun joskus tulee niitä hetkiä, kun on oikeasti itselle tärkeää yhdistää edes kerran elämässä vain se kaksi kivaa ja tervettä lemmikkigerbaa ja katsoa, mitä tulee. Tiedän, että tämmöinen ajattelumalli on joissain piireissä tuomittavaa ja etenkin, kun olen kasvattaja, niin joku saattaisi pahemman kerran kyseenalaistaa, että miksi ihmeessä tein päätöksen yhdistää yksivärisen ja valkovatsaisen? Toisin sanoen, menin niin sanotusti "sötköttämään" eri värisarjan eläimiä keskenään. Ymmärrän, että tämmöinen toiminta pitkällä aikavälillä olisi eri muunnoksille vahingollista. Pidän erittäin tärkeänä omien linjojen tutkimista ja koen, että tämmöinen epätavallinen yhdistelmä satunnaisesti tehtynä voi olla tietoa antava ja jopa hyödyllinen jatkoa ajatellen.

N -poikueen vanhempia pyöritellessä oli siis myös aikanaan mielessä testata (täsmennettäköön, että pari on asunut kauan yhdessä ilman yhteisiä poikasia), että mitä resessiivejä tämä yksi lilac urokseni kantaa. Uros on kuitenkin tyyliin muutamaa gerbiiliä lukuunottamatta kaikille nykyisille lilac gerbiileilleni jotain lähi- tai kauttarantain sukua. Hirveästi tämä poikue ei nyt meikäläistä valaissut. Toki joo tuli varmistettua, että linjasta löytyy pikku e, kuten olen epäillytkin. Jäin kuitenkin ihmettelemään, että minne ne punasilmäiset veijarit oikein jäivät? Joko honari naaras ei kantanutkaan punasilmäisyyttä tai sitten tämä vaihtoehto jäi näin pienessä poikueessa toteutumatta. Harmillista. 
Rakkauteni punasilmäisiin on melko näkyvää. Tässäkin tapauksessa olisi ollut ihan sama tuleeko sieltä joku jellonakettu (=yellow fox :D), yellow nutmeg, lilac tai jopa argente, kunhan vain olisi jokin näistä tulla tupsahtanut kotiin jätettäväksi. 

N -poikue syntyi tiistaina 14.7. ja poikaset nimetään murresanoilla. On pitkästä aikaa kiva päästä nimeämään tämmöistä poikuetta. Tämä kyseinen poikue jäi pieneksi (mm. nimilistaa sai karsia oikein huolella, eikä ihan tullut sitä mitä kovasti odotin), mutta pääasia, että se on kuitenkin olemassa. Poikaset ovat elossa ja terveitä! Naaraan ensimmäinen poikue otti todella kauan onnistuakseen ja lopputulemahan oli se pahin eli emo ei osannutkaan hoitaa jälkeläisiään. Tämän poikueen onnistuminen on senkin vuoksi iloinen tapahtuma. Heitin jo toivoni ajat sitten hukkaan, kunnes tämä pari päättikin yhtäkkiä yllättää. Ihanaa saada vielä Illiltä (3v 1kk) edes se yksi pieni tyttö ja poika tähän maailmaan. <3 Pojalle on tiedossa oikein kiva nimi, joka juontaa juurensa pitkälti isoveljen nimestä. Illillä on siis jälkeläisissään ollut tähän asti vain yksi uros. Tytön nimi on vielä osittain mietinnän alla. Kirjainmäärä meinaa tulla joka kerta vastaan, joten totta kai ne parhaimmat nimet joutuu jättää aina antamatta. Höh. 
Olin muuten positiivisesti yllättynyt, että miten kauniin blackin tämä pari pyöräytti. Ainakaan vielä ei ole havaittavissa hirveästi valkoisia värivirheitä, vaikka isältä niitä löytyykin useampia. Tokikaan tämänkaltaiset värivirheet eivät periydy suoranaisesti jälkikasvulle. Naaras poikanen oli todella eloisa pakkaus enkä onnistunut saamaan siitä kuin yhden(!) onnistuneen kuvan. :D Uros poikanen vaikuttaa oikein hellyyttävältä tapaukselta. Pus!

Tässä vielä kuva koko katraasta: (Btw vanhempien uteliaat ilmeet johtuvat ruoka-ajasta. Härregyyd! Miettikää, jos teillä rutiineista mentäisiin näin yllättäen poikkeamaan ja ruoka tulisikin paria tuntia aikaisemmin.) 

Heittämällä sivuun

Olen monesti meinannut kirjoittaa aiheesta lilacini ja tämän muunnoksen suhteen kasvatusasiat pyörivät tuon tuosta mielessä. Aika ajoin olen kokenut koko muunnoksen kasvattamisen hyvin stressaavanakin asiana. (btw näiden ajatusten julki tuominen ei vieläkään tunnu täysin oikealta) Taukoa olen miettinyt useasti, mutta se tauko tosiaan on tullut pidettyä vähän tiedostamattakin, kun pariskunnat ovat asuneet päinsä tekemättä mitään. N -poikuetta on yritetty saada tuloksetta maailmaan jo liki 1,5 vuotta. Se on yllättävän pitkä aika ja lopulta todeta, että mikään pari ei tuota minkäänlaista tulosta vaihteletpa niitä miten päin hyvänsä. Kivoja eläimiä, osalla tulee jo ikä vastaan ja laatu on mitä on. Ihan muutama yksilö on L1 -arvoinen, eläimet ovat vaaleita ja kantavat ties mitä resessiivejä. 

Olen panostanut ja keskittynyt hyvin pitkälti sinisten puolesta ja kanssa taistelemiseen täysillä ja se näkyy heti siinä, että toinen muunnos (jonka piti olla päävärini) on jäänyt heittämällä sivuun. Kahteen muunnokseen on todella vaikea keskittyä yhtäaikaisesti ja haasteena (joka on ollut koko ajan ongelma) on muun muassa se, kun näitä kahta muunnosta ei voi kasvattaa rinnakkain samoilla eläimillä. Pelkästään mustia gerbiilejä pitäisi olla taloudessa apuväreinä kaksin eri geenein itse kasvatettavan muunnoksen puutteessa ja jaksamiseni mihinkään eläintarhan pitoon on nolla. En todellakaan tahdo sitä tilannetta, että väsähdän gerbiileiden suhteen täysin. Näiden asioiden ja monen monen muunkin takia en kuitenkaan ole lopettamassa lilacien kasvatusta, vaikka sitä onkin ehdoteltu mulle moneen otteeseen. 

Uskon, että tässäkin asiassa auttaa aika. Koen turhana lisäännyttää rumia (Huom! Tarkoitan tässä rotumääritelmää. Eläimet ovat tästä "rumuudestaan" huolimatta rakkaita lemmikkejä ja kauniita omalla tavallaan ja persoonillaan) elukoita päinsä ja edesauttaa huonojen ominaisuuksien periytymistä eteenpäin. Se ei palvele lilac kantaa, vaan kertoo siitä, ettei minulla olisi mitään annettavaa ja silti turhan päiten lisäännytän. Lilacini ovat kaikesta huolimatta kallisarvoisista linjoista peräisin, luonteet ovat mahtavia ja terveys on ensiluokkaista. Tuolla on vielä monen monta hyväkuntoista lilac vanhusta ja viimeisimmän poikueen isänä toimii 3v 1kk oleva teräsvaari. Joten ei voida sanoa, etteikö joissain asioissa olla onnistuttu tai ole vielä plussaa. :)

<3

Lilacit jäävät ehkä hieman tauolle tai taustalle, kuten ne nyt ovat olleetkin, mutta sanotaanko näin, että parempien eläinten puutteessa meillä ei näiden parissa tapahdu hirveästi mitään. Todennäköisesti pidän tämän nykyisen pikku linjani elossa tuossa sivussa ja toivon löytäväni jostain lupaavia, ulkomuodollisesti näyttäviä eläimiä, joita sitten tuoda ehkäpä myöhemmin tähän "lemmikkigerba" linjaani mukaan. Tavoitteet ja suunnitelmat ovat aika lailla auki. Sävelet pahemman kerran hukassa, mutta ei anneta asian häiritä. Omaksi iloksihan tässä pääasiassa kasvatetaan ja nojataan omiin jalostuksellisiin tavoitteisiinsa. 

Pientä historian havinaa muuten tähän väliin! Oli erittäin hupaisaa löytää eräs jo kauan sitten kuoppaamani ja unohtamani blogi. Löysin erään merkinnän, jonka olen tehnyt lilaceista alkuvuodesta 2006. Olin siis vielä tuolloin 15 -vuotias ja ensimmäiset poikueeni olivat hiljattain syntyneet. Tästä on siis kulunut aikaa jo miltei kymmenisen vuotta. Niin kutsuttu runkotavoite on muunnoksen suhteen pysynyt ja tiedostin jo tuolloin haasteet, joihin tulisi keskittyä. Fakta vain on se, että tuolloin eläimet olivat huomattavasti parempia ja geneettisesti suhteellisen puhtaita kasvatella. En nyt tahdo marista kuin vanha mummo, että kyllä ennen kaikki vaan oli paremmin, mutta tämän kyseisen tekstin löytäminen vain tuki tätä vaikeaa päätöstäni. Myöntää itselleen, että on tietyllä tapaa jalostuksen suhteen epäonnistunut. Tyhjästä on paha nyhjästä. Shit happens, mutta mitä sitten? Aikansa kutakin. Kaikilla kasvattajilla tapahtuu joskus muunnoksensa parissa notkahdus ja se pistää totta kai masentamaan. Tällöin niitä ilon aiheita ja onnistumisen tunteita tulee lähteä hakemaan valitettavasti jostain muualta... Mutta tässä siis se kertomani katkelma. :)  

Lilac toimii päävärinä kasvatuksessani ja tarkoitus olisi luoda näille yksivärisiin kuuluville gerbiileille ihan oma linjansa, jossa näkyisi oma käden jälkeni. :) Päädyin päätökseen lilacin kasvattamisesta ensimmäisen naaraani kautta(v. -05), joka valloitti kaikkien sydämet etenkin minun, niin luonteellaan kuin värityksellään. Lilac on aivan hurmaavan(joillekin jopa tyrmäävän) kaunis väri. Tasainen lyijynharmaa turkki, ilman ylimääräisiä valkoisia karvoja(=värivirheitä)ja rusehtavaa väriä, neutraalin väriset kynnet ja kauniit rubiininpunaiset silmät ovat hyvän lilacin rotumääritelmä ja tähän pyrinkin kasvatuksessani. Meille syntyy periaatteessa tällä hetkellä kahdenlaisia lilaceja; tummia ja vaaleita. Tummat vastaavat suurin piirtein rotumääritelmää, niitä tulen käyttämään kasvatuksessa ja niihin pyrin panostamaan. Vaaleat poikaset eivät menesty niinkään ulkomuotoluokissa, mutta lemmikkiluokkaan ja lemmikeiksi ne ovat mitä mahtavimpia. :)

Vanha ystäväni Etikka

Aloin pitkästä aikaa pengastamaan kotitalon varastoa ja keksin, että voisin ottaa vanhan marsuhäkin alaosan(häkki on kaksikerroksinen) kanille käyttöön. Kani asustaa tällä hetkellä kulmahäkissä, jossa on omat hyvät puolensa, mutta kun sitä tyhjää "hukkanurkkaa" ei satu seuraavan suuren rymsteeraamisen jälkeen todennäköisesti olemaan, niin on turvauduttava näihin perinteisiin malleihin. Onneksi tuo häkki oli vielä jäljellä ja tallessa, sillä olen monesti isälle puhissut, että se tulisi myydä pois. Näin sitä vain yhtäkkiä saattaakin tulla tarve jollekin häkille, jolle ei ole vuosiin ollut käyttöä. :D

Marsujen poismenon myötä olin melko rikki ja masentunut. Tuolloin ei paljoa pystynyt likaista ja marsutonta häkkiä kohtaamaan saatika siivoamaan kunnolla(!!). Tai tekemään juuri yhtään mitään. Pelkkä ajatuskin häkin puhdistamisesta oli yhteen aikaan ihan liikaa. Häkit ja tarvikkeet kannettiin siis suoraan pois silmistä varastoon, jotta ne olisivat myös pois mielestä. Nyt tunsin kuitenkin olevani valmis ja päätin antaa pinttyneille pissatahroille kyytiä. Kyllä tästä vielä kelpo häkki saadaan! 

Oli siis jo korkea aika kutsua vanha ystäväni K-menun Etikkapullo avuksi! Etikka on aivan uskomattoman hyödyllinen aine moneenkin asiaan ja tästä löytyy myös paikka, missä vain etikka tuntuu kokemuksen puolesta loistavan. Etikkaa veteen sekoitettuna, parin tunnin liotus aika ja aina välillä käydä vähän näyttämässä harjaa tälle seokselle ja awot! Uskomatonta, mutta totta. Häkkien pohjat olivat kuin uudet. (naarmuja ei tämä aine ikävä kyllä osaa taikoa pois. ;))

Tein tämän saman tempun myös kanin nykyiselle vessalaatikolle (harmaa kissanhiekkalaatikko) ja pohdinkin, että tästä voisi ottaa ihan jonkin rutiinin. Tyyliin kerran kuukaudessa? Äh, en mä tiedä kauanko tommonen pinttyminen ottaa aikaa, kun nykyisin tuntuu olevan tarjolla huomattavasti imukykyisempiä kuivikevaihtoehtoja mitä ennen.

Kun kaverit muuttaa

On mun kämpällä se kaikkein pahin kaaos! :D 

Suuret kiitokset gerbiilieni jyrsimisharrastuksen sponsoroinnista J&P :lle. 

Nyt on kyllä jos minkämoista laatikkoa purettavana...

Mattopuukon kanssa tuli heiluttua muutaman tunnin verran. Tuloksena yksi haava sormessa ja kolme ihan täyteen pakattua banaanilaatikollista silkkaa pahvia! Kaksi laatikkoa säilöin vaatekaapin perälle ja yksi on sitten tuossa olkkarissa hollilla, ettei tarvitse muuta kuin vaan nakata pahvia tupiin. Onhan tuossa oma vaivansa, kun käy läpi kaikki liimapinnat, irrottaa teipit, niitit ja tutkii erilaisien pintojen soveltuvuutta gerbiileille, mutta kyllä se on vaivan arvoista, kun kaikki on valmiiksi pilkottu ja leikattu sopivan kokoisiksi paloiksi. 

Insinööri tiesi, että tarvitsen tsemppausta tähän "koitokseen" ja, että kahvia tulee kulumaan paljon...

Jätin muutaman hyvän kokoisen ja näköisen pahvilaatikon paloittelematta. 

Ajatuksena siis joku päivä väkertää tämmöinen viritys kanille. :)

(Kuvaan törmäsin Facebookissa) 

Maskotti

Verenhimoinen (kuten me d-vikaiset pohojammaalaaset ruukaamma sanua!) kurkun leikkaaja tuo meidän pikkuinen Tiqu <3 Kerrottakoon tästä kääpiökoon gerbiilistä vielä, että hän on hyvin vauhdikas ja sporttinen kaveri, hänellä on aina poikkeuksetta tukka sikin sokin ja aivan erityinen paikka mieheni syrämmessä. 

Kirppistelyä

Olen aina ollut sitä mieltä, että lemmikkieläinten parhaat ostokset löytyvät aivan jostain muualta kuin eläinkaupasta. Kirpputorit ovat osoittautuneet hyviksi paikoiksi löytää kaikkea hyödyllistä hyvään hintaan. Vähän mielikuvitusta ja ajatusta turvallisuuden suhteen kehiin ja volá! :D 

Mielessä on kytenyt jo hetken, että olisi kiva löytää jostain semmoinen vauvojen muovinen avainnippu -lelu. Tämä tulisi siis kanille, joka kyyskyttää jatkuvasti mun omia ja oikeita(!!) avaimia pitkin ja poikin ja sitten niitä saakin etsiä kissojen ja koirien kanssa ties mistä! Lisäksi etsintälistalla olisi myöskin jokin kivasti kuvioitu vähän kulunut lastenhuoneen matto, vaikkapa sellainen missä on autorata tms, mitä ihmeitä ne oikealta nimeltään oikein on? Liikennemattoja!

Tässä kuitenkin muutamia esimerkkejä viime viikon löydöistäni ennenkö eksyn taas itse aiheesta ja alan haaveilla liikaa.

Sisustuskoreja; pienemmät 3e/kpl ja iso 4e.

Hyväntuulinen myyjä kassalla myhäili, että kylläpäs löysin nättejä lehtitelinekoreja... Heh. Tässä vaiheessa en vieläkään tohtinut ääneen kertoa, mikä niiden käyttötarkoitus oikeasti tulee olemaan. Joku sisustusfriikki olisi saanut vielä säkällä jonkin sortin slaagin, kun olisi ohimennen kuullut, että nämä menevät eläinten käyttöön. :)

Valkoinen iso muffinssi kulho tai jokin sokerikko hintaan 2e.

Toisin sanoen äärimmäisen hyvän kokoinen, tyylikäs ja tukeva ruokakuppi. ;)

Viihtyisää. <3 

Oikeasti Sisu on lähestulkoon aina noin juron näköinen ilmestys. Tässä se on oikeasti hyvin tyytyväinen ja iloinen, vaikkei siltä näytä. :D Korit tarjosivat oivan pesän kyljelleen kaadettuina ja samalla ne muodostavat pienen tason, sillä niiden päälle pystyy hypätä. Materiaali ei ollut myrkyllistä, mutta saapi nähdä miten kauan se kestää chinchillojen hampaiden käsittelyssä. En ainakaan huomannut, että kukaan "villahiiristä" olisi alkanut suoralta tassulta näitä tuhostelemaan. Vähän maistelua, jonka jälkeen jokainen tahtoi päästä sisälle tai päälle istuskelemaan. Vähän tassuillekin vaihtelevuutta.

Lisäksi mukaan lähti oranssi 80 x 200 cm puuvillamatto 14e:lla. Matto oli täysin uusi ja vielä muoveissa. Muistaakseni lähtöhina oli ollut alunperin 35e. Matto tulee sopimaan hyvin olohuoneeseen pelkästään jo nätin värinsä puolesta. Tämä mun oranssipinkki -aikakauteni sai siis luvan perästä jatkoa. Matolle olisi ollut tarjolla identtinen, mutta oliivin vihreä kaveri, mutta jätin sen kuitenkin ottamatta. Ihastuin tähän mattoon myös sen pehmeyden takia. Siinä on sitten minun ja kanin hyvä pötkötellä ja lukea kirjoja pitkin päiviä, kun loma ja yhteinen arki pääsee jälleen kunnolla alkamaan. :) 

Löysin myös kaksi Pentikin vaaleanpunavalkoista jälkiruokakulhoa, mutta päätin jättää ne ainakin toistaiseksi vielä ostamatta. Jälkiruokakulhoiksi mielestäni aivan liian pieniä, mutta tuoreruokakipoiksi tai gerbiilien kylpyhiekka-astioiksi ihan kivoja. :) Naureskeltiin mumman kanssa, että tää menee taas kohta siihen, että ihmiset kattoo pitkään näitä meidän "porvarieläimiä", jotka syö ruokansa kalliista merkkikipoista ja -kapoista ja pyyhkii tassunsakin tyyliin Ratian pyyhkeisiin samalla, kun ihmiset syö jostain kivikautisista ja lohkeilleista astioista. :D "Eihän sitä nyt itselleen, mutta kun eläimille halvalla sai."