Humppila 3.10.

Näyttelyyn lähdettiin lopulta kuuden gerbiilin voimin. Viralliseen luokkaan ilmoitin viisi gerbaa ja pet puolelle yhden. Suurimman osan päivästä vietin näyttelytyöntekijänä eli minut saattoi bongata lemmikkiluokan sihteerinä. Olin salaa hirmuisen ylpeä meidän Pokasta, joka siis pyörähti siinä samaisella pöydällä tuomarin arvosteltavana. Hieman harmitti, ettei miekkonen jäänyt tuomarilla mitenkään mieleen, mutta voi, että saa oikeasti olla ylpeä siitä käytöksestä ja käsiteltävyydestä! :) Ihan samanlainen mitä kotona. Saa pistää vaikka solmuun. Ei minkäänlaista ressiä siitä, että paikka ja hajut ovat vieraita ja käsittelijänä täysin tuntematon tyyppi. Näin jälkikäteen ajateltuna Kyllin paperit olivat oikeastaan ainoat, jotka jäivät ohuesti harmittamaan ja paikka paikoin ihmetyttämään. Tuli myös huomattua jälleen, että sillä kuljetusboksin kannen värillä tosiaan saattaa olla merkitystä, mikäli tuomari arvostelee eläimiä osittain niiden päältä. Sitähän sanotaan, että kylmät värit tulisi esittää sinisen kannen kera ja lämpimät värit punaisella kannella. Itsellä sattuu olemaan osa boksien kansista mustia ja pelkään pahoin, että tämä olisi ollut osasyynä erikoisiin merkintöihin. Noh, ensi kerralla sitten paremmin ja pitää muistaa laittaa itselle ylös, että jos vain on mitenkään mahdollista, niin ulkomuotoluokkaan menevät siniset gerbat sinikantisiin bokseihin.

 Muille gerbiileille sitten satelikin ihan kivoja sekä odotettuja merkintöjä ja palkintoja. Sanotaanko näin, että meidän kakarat pääsi kyllä nyt yllättämään meikäläisen! Paras valkovatsainen uros ja paras kuviollinen uros. Hui! Otin pikkupoijat mukaan tuonne näyttelyyn sillä ajatuksella, että olisi vähän tämmöinen pienempi näyttely kyseessä ja tietyllä tapaa pehmeämpi laskeutuminen mukaan tähän 'näyttelyhärdelliin'. Molempien ominaisuuksia olen pohdiskellut useasti, että kuinkahan on, ollako hyvä vai ollakko huono. Itse huomaan välillä sortuvani siihen, että katson eläimiä liiankin kriittisesti läpi. Nisun kohdalla mulla oli vahva epäilys, että kyllä, tämä saattaisi olla juurikin semmoinen vatsalinja, mitä valkovatsaisilta haetaan, mutta tämä päätelmäni olikin pelkän mutun ja vertailun tulos. Valkovatsaisista ja niiden jalostuksesta tiedän loppupeleissä melko vähän. Nyt kuitenkin varmistui se, että Nisua todella uskaltaa ehkä tulevaisuudessa tarjota lainaan, mikäli löytyy joku järkevä kasvattaja hyvine päämäärineen. :)

Hashtag's Mennyt mies: LKV1, L1 ja Kuma

Hashtag's Megalomania: TS

Hashtag's Nilikki Nisuäijä: LKV1, PVU

Rebel's Watching The Wheels: LKV1, PKU

Humppila btw sijaitsee Lounais-Hämeessä eikä se tuo paikan päällä tarkasteltuna mieleen vuoden kännipaikkaa (Humppila = humalainen huvila), kuten siskoni asian (kuuleman perusteella) muotoili :D

Seuraava (ja valitettavasti jo tämän vuoden viimeinen) näyttely on tulevana viikonloppuna Vantaalla. Kyseessä on sunnuntainäyttely. Hyi. Epätodellista. Silti totta. Edessä on siis 839 kilometriä kattava reissu. Mua ei siis hirvitä todellakaan kilometrit, vaan tuo päivä. Onneksi maanantaina ei ole töitä. (Tiistainapa on! ;)) Matkaan tulee myös ylimääräisiä kilometrejä siksi, koska yövyn gerbiilien kanssa ystäväni luona Kouvolassa. Tulemme siis poikkeamaan hieman (suorimmalta mahdolliselta)reitiltä, jotta tähän viikonloppuun ehtii asettaa muitakin juttuja kuin pelkkää gerbailua. Matka on vielä kohtuullinen yksin taitettavaksi, mutta tässä saa silti todella miettiä, että kuinka noiden gerbiilien kanssa kikkaillaan, kun ollaan kotoa poissa useampi päivä. Joissain tapauksissa joutuu ottamaan koko lauman mukaan, vaikka kaikki eivät osallistuisikaan itse näyttelyyn. Näyttelyyn tuli siis ilmoitettua yhteensä kymmenen gerbiiliä. Kuljetusboksit pesin jo viime näyttelyä varten, joten niitä ei tarvitse enään lähteä kuuraamaan. Kynsien leikkaamisrulianssin hoidin jo eilen pois päiväjärjestyksestä ja tulipa siinä leikeltyä monen muunkin kynnet eläimiä käsitellessä. Olin suorastaan ihmeissäni miten hienosti meidän vauvat ja junnut ottivat kynsien leikkuun vastaan. 'Orja' oli suorastaan pelottava! Tai sitten neiti on hyväksynyt "kohtalonsa"(lue: nimensä.) :D Harmaa hapsi tapitti mua ihan koko ajan hievahtamatta, tekemättä pienintäkään elettä, mikä on noin nuorelta ipanalta hyvin harvinaista. 'Rossin' kynsien leikkaaminen tuotti siinä mielin haastetta, että herkkispojan varpaat kutisivat joka hipaisullakin siihen malliin, että sai pelätä leikkaavansa ohi, kun poitsu KOKO AJAN heilutteli varpaita. *tyrsk*

PS. Toivotaan, että säät suosii Etelä-Suomen reissulla. Samaa ei voinut sanoa sinä aamuna, kun piti lähteä Humppilaan. Oheinen kuva havainnollistaa, miten lähellä oli saada kokonainen markiisi metalliputkineen auton katolle (onneksi tuo aita oli blokannut kaiken ilman halki lentäneen rojun). Täsmennettäköön, että tämän teki siis samaisena viikonloppuna riehunut Valio -myrsky.

Minä (kuulemma) aamuisin. :D

Jotenkin ihanaa huomata, että vaikka olenkin ollut vain vähän aikaa poissa blogin parista, niin jotkut ovat jo vähän kuikuilleet perääni, että miksei uutta päivitystä kuulu. :D Tuntuu, että taas on sattunut ja tapahtunut vähän kaikenmoista. Näyttelysuunnitelmia pukkaa, ensi vuoden poikuesuunnitelmia on tullut mietittyä hartaasti ja tuleva pitkänmatkan näyttelyreissu jänskättää. Tekstiä saisi aikaiseksi myös aiheista gerbiilivauvan venähtänyt jalka ja sen kuntoutuminen tai vaikkapa murkkuikäinen kani ja katkennut ylähammas. >( Toipilaita on riittänyt... Neitokakadut palasivat myös osaksi arkea ja sopeuttaminen osoittautui paljon haastavammaksi, mitä olin koskaan voinut kuvitellakaan. Joitain arjen rutiineja on täytynyt muuttaa lintujen vuoksi ja tiettyjen asioiden opettelu on vienyt aikaa. Tästä pitänee kirjoittaa myöhemmin lisää. 

Olen ollut myös sanattoman onnellinen eräästä kasvatustavoitteesta, joka toteutui syyskuun lopulla. Tai pitäisi varmaan sanoa kasvatukseen liittyvästä haaveesta, kun kyseessä ei ole varsinaisesti mikään "tavoite". Eräs poikanen Stamina poikueen tyttötriosta alkoi vaihtaa karvaa todella todella villisti ja lopputulos oli se, että kuviollisesta dilute slatesta (siksi siis ehdin sen jo "tuomita", kun sitä pari viikkoa aktiivisesti kattelin ja käpälöin) vaaleni mustikkamaidon värinen kuviollinen! Eli sama suomeksi: meidän gerbolassa kasvaa tällä hetkellä tiedettävästi Suomen ainoa (toki ei ensimmäinen) kuviollinen sininen moneen moneen vuoteen! Välillä on ihan oikeasti pakko hieroa silmiä ja käydä vahtaamassa tuota terraa todetakseen yhä uudestaan ja uudestaan, että kyllä, siellä todella vipeltää aito blue pied. :) <3 Sanomattakin selvää, että olen aika rakastunut! Äiskältä väri ja iskältä kuvio, aivan mahtavaa ja kerrankin se kuvio saatiin oikealle tyypille, kun tähän mennessä on pukannut vain kuviollisia dilute nutmegeja pitkä liuta. (Semmoinen vinkki viitonen vielä, että neidin molemmat siskot ovat pian luovutusiässä ja etsivät omaa kotia!)

Meri heitti mua myös Liebster haasteella viime viikolla, joten siihen paneudunkin sitten seuraavaksi. ;) Muutamia tekstiluonnoksia retajaa myös puoli valmiina ja sitten olisi vielä yksi 20 kysymyksen kasvattajahaastattelukin tehtävänä (Hui! Ihan lajiyhdistyksen lehteen asti! Hui!). Kaksikymmentä pientä kysymystä ei kuulosta pahalta, mutta pelkään sekä tämän haastattelun että tuon haasteen kohdalla ihan samaa asiaa. Romaania pukkaa.... Kun ihminen ei osaa sanoa asiaansa lyhyesti ja ytimekkäästi. Aina pitää alkaa selittämään perusteellisesti ja avaamaan tarkemmin jotain 'väittämäänsä'. Huoh. :D

Ja ai niin... Huokauksesta puheen ollen. Unohdinko tosiaan sanoa, että meillä on murkkuikäinen pupu? Lieneekö kannanotto siihen, että kanien ja marsujen ei tule syödä (/asua) samassa häkissä? Vai menikö luotto henkilökunnan palvelutaitoihin, kun aamupala ei saapunutkaan ajoissa?